Odds Shark Parhaat Vedonlyöntisivustot
Odds Shark Parhaat Vedonlyöntisivustot

CHL-Ennakkosuosikit Jäljellä Olevista Joukkueista

CHL-ennakkosuosikit 2021-22

CHL 2021-22 on päässyt siihen pisteeseen, että kahdeksan parasta joukkuetta on selvillä. Mukana on peräti kaksi suomalaista joukkuetta, kun Lukko ja Tappara selvittivät tiensä ensiksi lohkovaiheesta, jonka jälkeen neljännesvälierin joukkueet joutuivat taipumaan suomalaisten joukkueiden edessä. CHL-pudotuspelit ovat siis lähteneet vauhdilla käyntiin ja seuraavana vuorossa on puolivälierävaihe.

Parhaat urheiluvedonlyönti sivustot

Ensimmäiset puolivälieräottelut pelataan 7.–8. joulukuuta ja sen jälkeiset toiset osaottelut saavat vuoronsa 14. joulukuuta. Mukana on vielä kolme ruotsalaista joukkuetta, kaksi suomalaista joukkuetta sekä saksalainen, tshekkiläinen ja ranskalainen joukkue.

Tässä kokonaisuudessaan CHL:n puolivälieräparit:

München (Saksa)Lukko (Suomi)
Tappara (Suomi)Rouen (Ranska)
Rögle (Ruotsi)Sparta Praha (Tshekki)
Frönlunda (Ruotsi)Leksand (Ruotsi)

Puolivälierin suhteen, voi olla hyvinkin todennäköistä, että välierissä nähdään suomalaiset sekä ruotsalaiset joukkueet vastakkain. Finaalista tulisi näin ollen perinteinen Suomi – Ruotsi ottelu. Mukana on kuitenkin kivikovia joukkueita, kuten Sparta Praha sekä München, jotka eivät tule päästämään suomalaisia ja ruotsalaisia joukkueita helpolla.

Suomalaisten Joukkueiden Mahdollisuudet

Kuten aiemmin mainittua, CHL:n suomalaiset joukkueet pudotuspeleissä ovat Rauman Lukko sekä Tampereen Tappara. Tappara pelasi neljännesvälierissä ruotsalaista Växjöä vastaan. Ensimmäinen kaksikon välinen ottelu päättyi 2–2 lukemiin, mutta Tappara onnistui voittamaan seuraavan ottelun 4–2 ja eteni puolivälieriin.

Lukko sen sijaan päätyi puolivälieriin hieman erikoisemmalla tavalla. Lukko otteli neljännesvälierissä italialaista Bolzanoa vastaan ja voitti ensimmäisen osan Italiassa numeroin 1–3. Ennen toista otteluparia kaksikon välillä, Lukon sisällä todettiin useita koronatapauksia, jonka vuoksi toinen ottelupari täytyi perua. CHL kuitenkin julisti poikkeustapauksen takia Lukon jatkoon menijäksi, vaikka vain yksi ottelu oli pelattu joukkueiden kesken. Bolzanon johto ei ollut tyytyväinen päätökseen ja teki valituksen asian tiimoilta. Osa Bolzanon faneista oli kerennyt jopa matkustaa Raumalle asti ja olivat joutuneet pettymään ottelun peruuntumista. Lukko jatkaa kuitenkin valituksesta huolimatta CHL:n puolivälierissä.

Tapparalla on lähtökohtaisesti erittäin hyvät mahdollisuudet voittaa jopa koko CHL tällä kaudella. Tappara on hävinnyt tällä kaudella vain yhden ottelun CHL:ssä ja tilanne näyttää tamperelaisten osalta hyvältä. Tappara siirtyi lisäksi tällä viikolla uuteen kotihalliinsa, mikä voi luoda seuraaviin otteluihin paljon kilpailuetua tamperelaisten puolesta. Sen sijaan Liigassa, Tapparan pelit eivät ole edenneet toivotulla tavalla, ja joukkue on vasta sijalla seitsemän, 25 pelatun ottelun jälkeen.

Lukko pelasi myös vahvoin ottein lohko-ottelunsa ja voittikin C-lohkon. Liigassa, viime kauden mestarilla Lukolla on mennyt entistä heikommin, kun joukkue on 22 ottelun jälkeen vasta sijalla 12. Tappioita on tullut enemmän, kuin voittoja, mutta toisaalta raumalaisilla on huomattava määrä vähemmän otteluita, kuin muilla joukkueilla. Koronaongelmat painavat myös raumalaisia ja joukkue joutuu erittäin raskaalle tulevina viikkoina, kun se joutuu peluuttamaan jopa junioreita otteluissaan Liigassa sekä CHL:ssä. Lukon mahdollisuudet jatkoa ajatellen ovat tällä hetkellä melko heikohkot.

Pelaa Nyt

Mikä Joukkue On Todennäköisin Voittamaan CHL?

Isoimmat CHL-ennakkosuosikit ovat tällä hetkellä Tappara, Sparta Praha sekä CHL:n kolminkertainen mestari Frölunda HC. Sparta Praha on myös kertaalleen päässyt kolkuttelemaan CHL:n mestaruuspokaalia, mutta joutui taipumaan finaalissa nimenomaisesti Frölunda HC:lle vuonna 2017. Tappara on kyseisistä ennakkosuosikeista ainut joukkue, jolla ei ole kokemusta finaalista, joten tänä vuonna tamperelaisilla olisi mahdollisuus muuttaa kyseinen asia.

CHL-ennakkosuosikit Tappara ja Frölunda HC eivät ole kumpikaan hävinnyt tämän kauden CHL:ssä otteluissa, kuin ainoastaan yhden ottelun. Sparta Prahalla tappioita on takana puolestaan kaksi. Frölunda HC antoi muille CHL-joukkueille myrskyvaroituksen, kun ruotsalaiset pudottivat Mannheimin neljännesvälierissä lukemin 14–2. Frölunda HC:n varallisuus piilee nimenomaan sen kokemuksessa kyseisessä turnauksessa ja ruotsalainen suurjoukkue on myös tämän kauden suurin ennakkosuosikki voittamaan kyseinen liiga.

Tappara on ensimmäistä kertaa mukana CHL:n puolivälierissä ja ensimmäisellä kierroksella kaatunut Växjö onkin hallitseva Ruotsin HockeyAllsvenskan mestari. Tappara voi olla hyvinkin ykköskandinaatti haastamaan isoimman ennakkosuosikki Frölunda HC:n ja hyvin todennäköistä on myös se, että kaksikko kohtaisi toisensa finaalissa. Maaliskuun 1. päivä pelataan CHL:n 2021–22 finaali, jolloin viimeistään selviää, mikä joukkue kruunataan tämän kauden uudeksi Euroopan mestariksi.