Kuten on jo pitkään tiedetty, Valtteri Bottaksen seuraava F1-kausi tulee olemaan Alfa Romeon tallissa. Bottas teki Alfa Romeon kanssa vuonna 2021 kolmen vuoden sopimuksen kuskina. Suomalaiskuski oli tätä ennen edustanut Mercedesiä viiden kauden ajan. Bottaksella olisi ollut mahdollisuus tehdä vuoden jatkosopimuksen Mercedesin kanssa, mutta suomalainen huippukuski ei tyytynyt kyseiseen sopimukseen, vaan haki taetta pidemmälle uranjatkolle. Sellainen paikka avautui Alfa Romeolta, joka on päivittynyt viime vuosina paljonkin.

Alfa Romeolla ajoivat vielä viime kaudella Kimi Räikkönen ja Antonio Giovinazzi sekä varamiehenä Robert Kubica. Alfa Romeo on päivittänyt talliaan paljon viime vuosina ja täksi kaudeksi mukaan tulee Valtteri Bottaksen lisäksi Guanyu Zhou, joka on koko Formula 1 historian ensimmäinen kiinalainen kuski. 22-vuotias Zhou sekä kokenut F1-kuski Bottas muodostavat yhdessä erittäin mielenkiintoisen kaksikon ja lähtevät varmasti hakemaan Alfa Romeolle parhaita tallipisteitä vuosiin.

Parhaat urheiluvedonlyönti sivustot

Mihin Valtteri Bottaksen Taidot Riittävät? 

F1:ssä Valtteri Bottas tunnetaan erittäin taidokkaana kuskina. 32-vuotias nastolalainen on ajanut urallaan jo 178 kilpailua. Parhaillaan Bottas on sijoittunut kauden kokonaistuloksissa toiseksi vuosina 2019 sekä 2020. Bottas on myös napannut kahdesti kolmoissijan kokonaistuloksissa ja ollut kerran neljäs.

Urallaan Bottas on voittanut osakilpailuita yhteensä 10 ja sijoittunut palkintopallille peräti 67 kertaa. Bottaksen taidot kuskina ovat siis erittäin vakuuttavat. Parhaat sijoitukset Bottas on onnistunut nappamaan nimenomaan Mercedesin tallissa sekä sitä aikaisemmin Williams-Mercedes tallilla. Tällä kertaa alle tulee suoranaisesti heikompi auto ja moottori, joilla on huomattavasti vaikeampi saavuttaa palkinto- tai edes pistesijoituksia.

Viime kaudella Kimi Räikkönen ja Antonio Giovinazzi keräsivät koko kauden aikana yhteensä vain 13 pistettä, joista Räikkönen keräsi 10 pistettä ja Giovinazzi 3 pistettä. Paljon ei ole siis parantamisen varaa Bottaksella sekä Zhoulla. Molemmat kuskit tulevat todennäköisesti kilpailemaan koko kauden ajan kymmenen parhaan sijoituksista kilpailuja kohden.

Valtteri Bottaksen kausi 2022 näyttää potentiaaliselta, sillä Bottas on tällä hetkellä parhaassa iässä formuloiden suhteen ja pystyy edelleen urotekoihin. Nyt haasteena on ensimmäistä kertaa ajaa selkeästi altavastaajan tallissa, joka tuo myös jännittävyyttä ja taistelua pistesijoituksista. Parhaillaan Bottas voi yhdessä Zhoun kanssa nostaa Alfa Romeota korkeammalle tallien välisessä vertailussa, mikä voi pidemmällä aikavälillä viedä Alfa Romeota arvostetummaksi ja yleisesti kilpailukykyisemmäksi talliksi.

Pelaa Nyt

Ensi Kauden Formula 1 Tilanne Kokonaisuudessaan

Formula 1 tallien välillä on hioutunut selkeä jakauma eri tasoittain. Parhaan tallin sekä kuskien maailmanmestaruudesta tulevat taistelemaan tänäkin vuonna Mercedes sekä Red Bull. Molemmat tallit ovat olleet viime kausilla melko ylivoimisia muihin talleihin verrattaessa. Kuskien osalta isoin muutos näiden tallien osalta on juuri Valtteri Bottaksen siirtyminen pois Mercedesiltä ja nuoren brittikuskin George Russellin tuleminen tilalle.

Kolmannesta sijoituksesta tulevat kilpailemaan Ferrari ja McLaren, jotka molemmat suorittivat tasaisesti viime kauden kilpailuja. Ferrari kuitenkin nappasi kaksikon välisessä kilpailussa kolmossijan hieman vajaan 50 pisteen erolla McLareniin.

Viidennestä sijasta taistelevat myös kaksi tallia, kun Alpine Renault ja Alphatauri Honda sijoittuvat selkein lukemin sijoille 5 ja 6, mutta vain 13 pisteen päähän toisistaan viime kaudella. Kyseisistä talleista Alpine Renault sijoittui viidenneksi, kun Alphatauri Honda jäi kuudenneksi.

Viimeisenä sijasta seitsemän tulevat taistelemaan neljä tallia, joita ovat Aston Martin, Williams, Alfa Romeo sekä Haas. Valtteri Bottaksen talli Alfa Romeo jäi valitettavasti viime kaudella koko sarjan toiseksi viimeiseksi 13 pisteellä. Seitsemännen sijoituksen onnistui nappamaan Aston Martin, mutta varsinkin Williams ja Alfa Romeo lähtevät varmasti haastamaan Aston Martinia kaudella 2022.

Tallien pistemäärät kokonaisuudessaan kaudella 2021
Talli Pisteet
Mercedes 613.5
Red Bull Racing Honda 585.5
Ferrari 323.5
McLaren Mercedes 275
Alpine Renault 155
Alphatauri Honda 142
Aston Martin Mercedes 77
Williams Mercedes 23
Alfa Romeo Ferrari 13
Haas Ferrari 0

Tänä vuonna Bottas ja Zhou tulevat varmasti taistelemaan seitsemästä sijoituksesta, joka olisi tallille huima edistys eteenpäin. 13 pistettä ei varmasti tule riittämään tallille ja uusien kuskien myötä tavoite on nousta progressiivisesti ylöspäin sarjataulukossa. Bottas nostaa kokemuksellaan varmasti Alfa Romeon pisteitä, mutta miten pitkälle, riippuu täysin Valtteri Bottaksesta sekä Alfa Romeon suorituskyvystä.

Lippu Odds Shark Parhaat Vedonlyöntisivustot
Top Pick
100% BONUS Enintään 150 €