Tammikuun lopussa 2022 uutisoitiin jotain, mistä moni suomalainen ei olisi voinut haaveillakaan. Suomi oli edennyt sensaatiomaisesti futsalin Euroopan mestaruuskilpailuissa puolivälieriin, jossa vastaan tuli hallitseva Euroopan mestari Portugali. Suomi taipui EM-futsalin puolivälierissä tiukasti lukemin 3–2, mutta teki suomalaista historiaa, mikä tulee heijastumaan myös tulevaisuuteen.

Itse Suomen pääseminen futsalin Euro 2022 kisoihin oli jo suuri positiivinen yllätys. Alkulohkossa Suomen piti sijoittua kahden parhaan maan joukkoon, kun vastassa oli Kazakstan, Italia sekä Slovenia. Suomi onnistui kuin onnistuikin jatkoon pääsemisessä, ja selviytyi lohkotoiseksi heti ennakkoon turnauksen neljänneksi sijoitetun Kazakstanin jälkeen.

Suomi joutui kohtaamaan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Portugalin, johon EM-pelit lopulta kaatuivat. Huonolle vastustajalle Suomi ei kuitenkaan hävinnyt, sillä Portugali eteni aina Euroopan mestaruuteen saakka. Yksi asia on kuitenkin varmaa; Suomi on tehnyt myrskyvaroituksen futsal kentillä, mikä tulee heijastumaan myös lajin suosioon sekä vakavasti otettavuuteen.

Parhaat urheiluvedonlyönti sivustot

Mitä Seurauksia Suomen Futsalin Menestyksellä Oli?

Futsalilla on ollut pitkään vaikeuksia saada jalansijaa suomalaisessa urheilussa, sillä kansallisella tasolla kyseisestä urheilulajia on pidetty koululiikuntalajina. Suomen sijoitus Euroopan kahdeksan parhaan maan joukkoon ja samalla koko maailmanlistan sija 18 vaikuttavat futsalin suhtautumiseen ja erittäin moneen muuhun asiaan positiivisesti lajin kannalta.

Itse näkyvyys, mitä Suomen futsal ottelut saivat EM-turnauksessa, oli jo positiivista. Paljon uusia ihmisiä Suomessa tutustui lajiin jopa ensimmäistä kertaa kilpailullisella tasolla. Suurimmat vaikutukset tullaan näkemään progressiivisella tasolla, kun nuoret kiinnostuvat itse lajista ja harrastusluvut nousevat juuritasolla. Itse varsinainen tulos tullaan näkemään itsessään 10–15 vuoden päästä parhaimmillaan.

Tämänhetkiset seuraukset tulisi kuitenkin näkyä rahoituksessa ja itse lajin nousun tukemisessa. Muun muassa Sanoma Media reagoi heti Suomen pääsystä EM-futsaliin ja teki yhteistyösopimuksen miesten ja naisten futsalliigojen kanssa. Kyseisessä yhteistyössä suoratoistopalvelu Ruutu näyttää kaikki ottelut suorana ja tallenteena fanikameroiden avulla yhdessä seurojen kanssa yhteistyössä.

Suomi futsal EM-menestyksellä on samanlaisia piirteitä, kun Suomen kisamenestyksissä lentopallossa sekä koripallossa, jossa lajien suosiot nousivat kertaheitolla. Suomella on erittäin suuri mahdollisuus nousta kerta toisensa jälkeen taistelemaan suurempia maita vastaan arvokisoissa. Seuraavaksi vuorossa ovat MM-kisat, joihin Suomella on täysin potentiaaliset mahdollisuudet edetä.

Pelaa Nyt

Suomen Futsalin Tulevaisuus Ja Potentiaalisuus 

Ylipäätään Suomen EM-futsal menestys heijastuu itse kotimaisen lajin suosioon, ja sitä kautta varsinkin yritykset lähtevät mukaan tekemään yhteistyötä lajin kanssa. Yritysten rahoitus tuo itse lajille enemmän rahaa markkinointiin, junioritoiminnan kehittämiseen sekä brändäykseen.

Futsalilla on tulevaisuudessa mahdollisuus nousta Suomessa kymmenen suosituimman urheilulajin suosioon. Suomessa itse jalkapallo on suuressa suosiossa ja onkin toiseksi suosituin urheilulaji. Suomen sääolosuhteiden takia jalkapalloa joudutaan pelataan kesäkaudella ja siksi Futsalilla olisi oiva paikka paikata jalkapallo talvikauden ajan.

Toivon mukaan futsalin harrasteluvut kasvavat Suomessa ja itse laji tullaan ottamaan vakavammin sekä sille tarjotaan huomattavasti enemmän ruutuaikaa, kun aikaisemmin. Futsalilla on myös potentiaalista tehdä yhteistyötä muun muassa jalkapallojärjestöiden kanssa ja yhdistää näin ollen kaksi samantyylistä lajia eri yhteistöiden osalta.

Suomen futsalin menestyspäävalmentajana vuodesta 2013 lähtien toiminut kroatialainen Mico Martic on ollut yksi Suomen futsalin sanansaattajia. Itse joukkuetta ja lajia ei noteerattu millään tavalla kymmenen vuotta sitten, mutta tällä hetkellä kyseessä on erittäin varteenotettava ja näkyvä laji Suomessa. Martic on onnistunut viemään Suomea erittäin paljon eteenpäin maailmantilastossa sekä voittanut Pohjoismaiden mestaruuden vuoden 2013 jälkeen joka kerta.

Suomen pelaajien näkyvyys EM-kisoissa ei jää myöskään unholaan, sillä useilla pelaajilla tulee varmasti olemaan kysyntää ulkomaiden liigoihin, jos uskallusta vain riittää. Tällä hetkellä ulkomailla pelaa maajoukkueesta ainoastaan Jani Korpela, joka vaikuttaa Venäjän liigassa. Suomen futsal joukkue tulee myös kokemaan nuorennusleikkauksen, kun suurin osa vanhoista pelaajista lopettaa peliuransa päävalmentaja Marticin lisäksi. Tulevaisuudessa odotettavissa on siis erittäin nuori ja energinen Suomi, joka tulee varmasti olemaan paljonkin erilainen EM-kisajoukkueesta.

Lippu Odds Shark Parhaat Vedonlyöntisivustot
Top Pick
100% BONUS Enintään 150 €