MM-Kisat Jääkiekkovedonlyöntisivut – Markkinoiden Parhaat Sivut

Suomalaisten keskuudessa vuosittain yksi suurimpia urheilutapahtumia on jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut. Suomi on onnistunut nappaamaan historiansa aikana kyseisistä kilpailuista kolmesti maailmanmestaruuden. Viime vuosian menestys on ollut poikkeuksellisen suurta, kun Suomi on ollut viimeisessä kahdessa kilpaluissa kahdesti finaalissa, joista on kertynyt yksi mestaruus ja yksi hopea.

Jääkiekon MM-kisojen vedonlyönti on nostanut entisestään myös suosiota vuosien aikana ja muutaman viikon kestävät kisat ovat oiva tapa tehdä lisää riihikuivaa pelitilille. Vuoden 2022 MM-kisat järjestetään Suomessa Tampereella ja Helsingissä, joten vedonlyönnin uskotaan nousevat Suomessa erittäin korkealle. Suomalaiselle yleisölle on varmasti tarjolla äärimmäisen paljon eri vedonlyöntisivuja kotikisoja varten, mutta ongelmaksi muodostuu itse vedonlyöntisivuston valinta ja vedonlyöntisivustojen vertailu ylipäätään.

Lyhyellä vertailulla ja hätiköidyillä päätöksillä on mahdollista tehdä nimenomaan huono valinta vedonlyöntisivuston valinnan suhteen, jossa voitot ovat pienempi, eivät ole mahdollisesti verovapaita, asiakaspalvelu on hidasta ja lukusia muita syitä. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen. Me Odds Sharkilla olemme tehneet raskaan työn puolestasi ja vielä täysin ilmaiseksi. Olemme tehneet kattavan vedonlyöntisivujen vertailun nimenomaan jääkiekon MM-kisoja varten ja valittujen vedonlyöntisivujen alla löydät kattavat sekä selkeät perustelut valintojen pohjalle.

Markkinoiden Parhaat MM-Kisat Jääkiekkovedonlyöntisivut

  1. Top Rated Sportsbooks

    1. Our #1 Sports Book Site

      Talletusbonus

      100% Enintään 150 €
      • Erilaisia bonustarjouksia
      • Mahtava asiakaspalvelu
      • Fantastinen mobiilikokemus
      • Nopeat voitonmaksut

      Deposit Options

      • Visa Icon
      • MasterCard Icon
      • Bitcoin Icon
      • +8

      Katsaus

      4.5

      Kattava Everygame-Arvostelu

      Everygame erottuu edukseen kilpailukykyisten kertoimiensa ansiosta. Näiden avulla voit lisätä merkittävästi mahdollisuuksiasi voittaa rahaa. Sen käyttöliittymä on myös ergonominen, ja löydät helposti tietoa kaikista sivustolla saatavilla olevista kilpailuista. Valikko sijaitsee sivun vasemmalla puolella, ja vierittämällä alaspäin näet kaikki urheilutapahtumat, joita voit tutkia, kunnes löydät itsellesi sopivan.

*Terms and Conditions apply to all bonus offers on this website. Visit operator for details.

Parhaat urheiluvedonlyönti sivustot

Mutta miksi vedonlyöntisivustoja tulisi edes verrata? Miksi vertailu on nimenomaan tärkeää jääkiekon MM-kisoihin? Onko vertailusta tulossa lisäarvoa vedonlyöntiini? Miten Odds Shark voi todistaa jonkun vedonlyöntisivuston olevan hyvä?

Tällaiset kysymykset saattavat tulla mieleen ensi silmäyksellä. Vastaamme kaikkiin yllä oleviin kysymyksiin sekä moniin muita mieltä askarruttaviin kysymyksiin tässä artikkelissamme. Tervetuloa mukaan!

Odds Sharkin Valinnat Parhaiksi Vedonlyöntisivustoiksi

Me Odds Sharkilla takaamme lukijoillemme, että valitut vedonlyöntisivustot edustavat markkinoiden parhaimmistoa ja takaavat pelaajalle turvallisen sekä miellyttävän vedonlyöntikokemuksen. Olemme käyttäneet useita kriteerejä arvioinnissa ja valinneet kokonaisuuden pohjalta kahdeksan parasta vedonlyöntisivustoja, jotka tulevat tässä.

Betway

Betway on perustettu vuonna 2006, mutta on noussut vuosien aikana nopeasti ja korkealle. Betway tekee lukuisten maailmanluokan urheilujoukkueiden kanssa yhteistyötä, kuten West Hamin, New York Islandersin sekä Cleveland Cavaliersin. Betway näyttää lisäksi ilmaiseksi eri urheiluotteluita suorana sivuillaan ja tarjoaa yleisesti paljon kampanjoita vedonlyöjilleen.

Fansbet

Fansbet tarjoaa suomalaisille vedonlyöjille täysin suomeksi käännetyt vedonlyöntisivut, useita kilpailukykyisiä kampanjoita sekä bonuksia, korkeita kertoimia sekä monipuoliset talletus- ja kotiutusvaihtoehdot. Fansbetin kokonaisuus toimii niin hyvin, että olemme valinneet sen osaksi tätä listaa. Jos mielessäsi on kokonaisuudessaan erittäin toimiva vedonlyöntisivusto, niin Fansbet on oiva valinta.

Everygame

Everygame on vuosien aikana pitänyt pintansa vedonlyöntisivujen välisessä vertailussa ja on päätynyt tälle listalle puhtaasti sen kyvystä adaptoitua markkinoiden tilaan vuodesta toiseen. Everygame pystyy tarjoamaan pelaajilleen miellyttäviä vedonlyöntikokemuksia, poikkeuksellisen korkeilla kertoimilla sekä erittäin turvallisella käyttöjärjestelmällä.

Spin Sports

Spin Sports tarjoaa tämän listauksen yhden nopeimmista vedonlyöntikokemuksista. Spin Sportsin ulkoasu eroaa hieman muista vedonlyöntisivustoista, mikä on tehty puhtaasti nopeuttamaan sen sivuja. Spin Sport tarjoaa lisäksi erittäin korkeita ja arvokkaita bonuksia vedonlyöjilleen, joista yksi on muun muassa jopa 200 euron ilmaisveto ensimmäisen talletuksen yhteydessä. Jos nopeat ja vaivattomat vedonlyöntisivustot kiinnostavat erityisesti, niin Spin Sports on oikea valinta.

Parhaat MM-Kisat Jääkiekkovedonlyöntisivustot Eri Vedottain

Ennen vedonlyöntisivustojen yleisten kriteereiden läpikäymistä on vuorossa parhaat vedonlyöntisivustot vetokohtaisesti. Tässä vaiheessa on tärkeää miettiä, mitä vetoja tulee eniten lyötyä tai vastaavasti mitkä vedot kiinnostavat tällä hetkellä kaikkein eniten. Kyseisellä ajatusleikillä saa tästä osiosta kaiken datan irti oman vedonlyöntisivuston valintaan.

1X2-Vedot

1X2-vedot ovat vetoja, joissa veikataan voittajaa tai tasapelissä. Jääkiekkovedonlyönnissä 1X2-vedot ovat erityisen suosittuja ja ovatkin suosituin yksittäinen veto. Jääkiekon MM-kisoissa on tarjolla paljolti otteluita muutaman viikon aikana, joten myös 1X2-vedot nousevat kunniaan.

Betway pystyy tarjoamaan vuosittain vedonlyöjilleen valtavan määrän 1X2-vetoja. Tarjolla on vetoja kaikkiin otteluihin, mutta se mikä tekee Betwaysta hieman muita paremman tässä kategoriassa, on kertoimien suuruus, mikä on keskiarvoltaan yleisesti hieman muita suurempi.

Pelaajavedot 

Pelaajavedot ovat myös jääkiekon MM-kisoissa suosittuja. Tarjolla on paljolti erilaisia vetoja yksittäisten pelaajien suhteen, jotka saattavat olla aihealueeltaan koko turnauksen kestäviä tai yksittäisten otteluiden mittaisia. Seuraavana vuorossa paras vedonlyöntisivusto pelaajavetojen suhteen.

Pelaajavetojen suhteen Everygame pystyy tarjoamaan eniten kohteita vedonlyöjilleen jääkiekon MM-kisoissa. Everygamen tarjonta on yleisesti myös jääkiekon MM-kisoissa suurta ja panostus on vuosittain korkealla tasolla. Everygame pystyy tarjoamaan useita eri pelaajavetoja ottelukohtaisesti sekä myös koko turnauksen kestäviä vetoja, muun muassa ”parhaasta maalivahdista” tai ”eniten pisteitä tehneestä pelaajasta”.

Turnausvedot 

Turnausvetojen suhteen tarjolla on yleisesti muutama veto maksimissaan jääkiekon MM-kisoissa. Useat vedonlyöntisivustot luottavat yhteen pitkäaikaisvetoon turnauksen alussa sekä ennen turnausta, joka on luonnollisesti ”ketkä ovat uudet jääkiekon maailmanmestarit?”. Markkinoilla on kuitenkin tarjolla poikkeuksia myös pitkäaikaisvetojen suhteen.

Fansbet pystyy kilpailemaan toden teolla pitkäaikaisvetojen suhteen. Tarjolla saattaa olla yksittäisten pelaajien turnausvetoja, mestarivetoja sekä sijoitusvetoja. Fansbet on pystynyt rakentamaan hyvän datan pohjalta laajan turnausvetotarjonnan, joka palvelee vedonlyöjiä pidemmän aikaa MM-kisoista.

Parhaat MM-Kisat Jääkiekkovedonlyöntisivustot Kertoimien Ja Kohteiden Suhteen

Jääkiekon MM-kisojen vedonlyönnin osalta on myös tärkeää käydä eri kriteereitä läpi, jotka vaikuttavat suuresti vedonlyöntisivuston valitsemiseen. Ensimmäisenä on hyvä käydä kertoimien suuruudet jääkiekon MM-kisoissa. Olemme vertailleet usean eri sivun jääkiekon MM-kertoimet kohteissa ja valinneet keskiarvollisesti korkeimmat kertoimet omaavat vedonlyöntisivustot.

Fansbet pystyy nimenomaan tarjoamaan kertoimien, kuin myös vedonlyöntikohteiden osalta erittäin kilpailullisen tarjonnan vedonlyöjälle. Kertoimien suhteen Fansbet pystyy tarjoamaan myös korkeampi kertoimia, sillä jääkiekko on yksi sen päälajeista ja Fansbetin on syvempi tieto vedonlyöntikohteiden joukkueiden voimasuhteista.

Spin Sports tarjoaa myös erittäin korkeita kertoimia jääkiekon vedonlyöntiin, mutta juuri toisella tavalla. Spin Sportsin päälajeja ovat jalkapallo sekä koripallo, mutta jääkiekko jää tietämyksessä hieman pienemmäksi urheilulajiksi. Spin Sportsin kautta on siis mahdollista löytää useita ylikertoimia jääkiekon MM-kisojen aikaan.

Parhaat MM-Kisat Jääkiekkovedonlyöntisivustot Tarjouksilla Ja Bonuksilla 

Jääkiekon MM-kisat ovat vuosittain erittäin suuri spektaakkeli ja niihin on tarjolla usein paljon houkuttelevia kampanjoita vedonlyöntisivustojen toimesta. On kuitenkin tärkeä vertailla eri sivujen kampanjat ja tarjoukset, jotta löytää kaikkein parhaimmat, ja joista on mahdollista saada taloudellista hyötyä vedonlyönnissään.

Betway on yksi markkinoiden parhaiten onnistuneista kampanjoiden rakentajista. Brittiläinen jättiyritys onnistuu turnauksesta riippumatta rakentamaan erinomaisia bonuksia ja tarjouksia kyseisiin otteluihin sekä kilpailuihin. Kokonaisuudessaan Betwayn useasti vaihtuvat bonukset ovat myös markkinoiden huippuluokkaa.

Maatoverinsa tavoin Everygame osaa luoda lisäarvoa tuovia kampanjoita vedonlyöjilleen. Everygame panostaa usein myös jääkiekon MM-kilpailuiden kampanjoihin tavallista enemmän, sillä niiden suosio on Suomessa erittäin korkea. Tarjolla on myös yksittäisiin otteluihin pienempiä kampanjoita, kuten korotettuja kertoimia.

Jääkiekon MM-Kisojen Livevedonlyöntitarjonta Eri Sivustoilla

Livevedonlyönti jääkiekon MM-kisoissa on ehdottomasti yksi tärkeimpiä ominaisuuksia koko kisojen ajalta, sillä livevedonlyönti on ollut poikkeuksellisen suurta vuosittain nimenomaan jääkiekon MM-kisoissa. Syynä tähän on otteluiden suuret katsojamäärät sekä samalla livevedonlyönnin yleistyminen mobiililaitteella ottelun aikana.

Everygame pystyy tarjoamaan vedonlyöjilleen erittäin nopean sekä samalla uudistetun livevedonlyöntialustan. Vedot päivittyvät livetilanteessa muutamassa sekunnissa ja vedon lyömiseen menee maksimissaan samainen aika. Everygame on panostanut vuosien ajan mahdollisimman hyvään livevedonlyöntikokemukseen, mikä näkyy selkeästi kyseiseillä vedonlyöntisivustolla.

Myös Fansbet on onnistunut luomaan erittäin toimivan livevedonlyönnin omille sivuilleen. Tarjolla on paljolti eri kohteita, kera erittäin potentiaalisin kertoimien. Fansbet ei jää myöskään nopeudessa muille vedonlyöntisivuille, vaan MM-kisat jääkiekkovedonlyönti onnistuu livenä tehokkaasti jopa muutamassa sekunnissa.  

Parhaat Jääkiekon MM-Kisojen Mobiilivedonlyöntisivustot

Edellisen kohdan livevedonlyöntiin liittyy nykypäivänä vahvasti mobiilivedonlyönti. Kyseiset asiat ovat kulkeneet käsikädessä jo pitkään ja livevetoja lyödään valtaosallisesti mobiililaitteelta. Seuraavaksi vuorossa parhaat mobiilivedonlyöntisivustot.

Betway on onnistunut pitkään kestäneen laajennuksensa myötä myös rakentamaan erittäin toimivan vedonlyöntisivuston myös mobiiliystävälliseksi. Se ei ole kuitenkaan pelkästään riittänyt Betwaylle, sillä tarjolla on myös sovellus Android- sekä IOS-käyttöjärjestelmille. Betwayn asiakkaat voivat siis ladata täysin ilmaiseksi itselleen nopean Betway -sovelluksen, jossa tarjolla on nopeaa vedonlyöntiä sekä erilaisia mobiilietuja.

Spin Sports tarjoaa Betwayn tavoin myös uusimmat mobiilisovellukset sekä Android, että IOS-käyttöjärjestelmille. Spin Sports on myös optimoinut sivunsa mobiiliystävällisiksi ja tarjoaakin graafisesti markkinoiden parhaimpia vedonlyöntialustoja, josta se on myös palkittu useaan otteeseen. Spin Sports on erittäin potentiaalinen vaihtoehto, jos miellät mobiilivedonlyönnin korkealle kriteereissäsi.

Pelaa Nyt

3 Tärkeää Kriteeriä Jääkiekkovedonlyöntisivulle

Jos etenkin jääkiekko sekä vedonlyönti ovat lähellä sydäntä, kannattaa pistää ylös kolme tärkeää kriteeriä, joiden pohjalta voi tehdä valinnan oman vedonlyöntisivuston valitsemisesta. Seuraavaksi kolme hieman tarkempaa kriteeriä vedonlyöntisivuston valitsemiseen, kun kyseessä on pelkästään jääkiekko.

Jääkiekkokohteiden Tarjonta

Ennen kuin valitsee vedonlyöntisivuston, kannattaa tarkistaa kyseisen sivuston tarjoamat jääkiekon vedonlyöntikohteet. Vertailu kannattaa nimenomaan tehdä aikavälillä syksy – kevät, kun kaikki jääkiekkosarjat sekä turnaukset ovat käynnissä globaalisesti.

Fansbet tulisi olla ensisijainen valinta, kun puhutaan jääkiekkokohteiden tarjonnasta yleisellä tasolla. Fansbet​ tarjoaa vuosittain pelaajilleen kohteita liigoihin ja sarjoihin, kuten NHL, Liiga, Mestis, SHL, KHL, jääkiekon MM-kisat sekä moniin muihin pienempiin jääkiekkosarjoihin sekä turnauksiin. Fansbetin tarjonta on siis erittäin laaja, mutta jääkiekon MM-kertoimet ovat samaan aikaan markkinoiden nähden korkeat.

Jääkiekon Otteluiden Suoratoistot 

Jääkiekon osalta paljon lisäarvoa vedonlyöntiin tuo myös kyseisen vedonlyöntisivuston ilmainen suoratoistopalvelu. Kyseessä on melko uusi ominaisuus, jossa vedonlyöntisivusto nostattaa omaa arvoaan tarjoamalla pelaajilleen ilmaiseksi urheilusarjojen ja turnausten suoratoistoja.

Betway tarjoaa pelaajilleen erittäin toimivan suoratoistopalvelun useisiin eri jääkiekon sarjoihin, mitkä kiinnostavat etenkin suomalaisia vedonlyöjiä. Tarjolla on suoratoistoja muun muassa KHL:lään, SHL:lään, CHL:lään sekä kovassa nosteessa olevaan NHL:lään. Suomalaiset kiekkofanit eivät jää kylmäksi suoratoistojen suhteen Betwaylla.

Jääkiekon Kampanjat 

Jääkiekon vedonlyöntiin on tarjolla myös kampanjoita sekä tarjouksia useilla eri vedonlyöntisivuilla. Kyseisillä kampanjoilla vedonlyöntisivustot houkuttelevat vedonlyöjiä sivuilleen ja tavoittelevat uusia pelaajia.

Everygame on markkinoilla erittäin poikkeuksellinen toimija, sillä se pystyy mukautumaan erittäin hyvin urheilutapahtumiin ja luomaan todella monipuoliset kampanjat isojen liigojen sekä turnausten ympärille. Poikkeusta ei synny myöskään jääkiekon MM-kisoissa vuosittain, sillä tarjolla on paljon kampanjoita aina ilmaisvedoista, korotettuihin kertoimiin sekä siitä vielä riskittömiin vetoihin.

MM-Kisat Jääkiekkovedonlyöntisivuston Valitsemisen Yhteenveto

MM-kisat jääkiekkovedonlyöntisivuston valitseminen on loppupeleissä helppoa, kun on oikeat kriteerit valittuna sekä selkeä kokonaiskuva markkinoista. Kokonaiskuvan tarjoamme luonnollisesti me, mutta kertauksena on hyvä luetella eri kriteerit, joiden perusteella vedonlyöntisivuston valinta tapahtuu. Tässä yhteenveto kriteereistä.

  • Valitse vedonlyöntisivusto kriteeriesi pohjalta
  • Tarkista vedonlyöntisivuston jääkiekon MM-kisojen kohde- ja kerrointarjonta
  • Onko jääkiekkovedonlyöntiin bonuksia tai kampanjoita tarjolla?
  • Mitä jääkiekkosarjojen suoratoistoja on tarjolla?
  • Muista tarkistaa myös livevedonlyöntikohteet sekä mobiilisivut

 

Nyt kun MM-kisat jääkiekkovedonlyöntisivustot ovat käyty läpi, on aika valita oma vedonlyöntisivusto ja aloittaa vedonlyönti. Tsemppiä paljon vuoden 2022 vetoihin!

MM-Kisat Jääkiekkovedonlyönti UKK

Onko Bonusta Pakko Ottaa Uudella Vedonlyöntisivulla?

Bonuksen tai tervetuliaistarjouksen ottaminen ei ole koskaan pakollista. Kyseiset kampanjat saattavat tuoda parhaimmillaan paljon taloudellista lisäarvoa vedonlyöntiin, mutta kyseiset kampanjat ovat aina vapaaehtoisia ja pelaamaan pääsee suoraan tallettamisen jälkeen.

Mitä Kannattaa Priorisoida Uuden Vedonlyöntisivun Valitsemisessa?

Jokaisella pelaajalla on omat prioriteetit vedonlyöntisivuston valitsemisen suhteen, mutta tärkeimpiä ominaisuuksia, jotka kannattaa vertailla ovat muun muassa; bonukset, kieli, asiakaspalvelu, kertoimien korkeus, kohteiden määrä, suoratoistopalvelut sekä rekisteröitymisprosessi.

Miten Pelitilin Avaaminen Onnistuu?

Pelitilin avaaminen vedonlyöntisivulle onnistuu kahdella eri tavalla, riippuen vedonlyöntisivustosta.

Jos kyseessä on pikavedonlyöntisivusto, onnistuu pelitilin avaaminen pelkästään pankkitunnusten kautta tunnistautumalla.

Perinteisillä vedonlyöntisivustoilla rekisteröitymisvaiheessa pelaajan tulee täyttää tavanomaisia tietoja, kuten ikä, nimi, osoite, sähköposti sekä puhelinnumero. Perustietojen jälkeen pelaajan tulee tunnistautua ikä omilla pankkitunnuksilla tai henkilökortilla. Viimeiseinä pelaajan tulee tallettaa rahaa tililleen, jotta voi alkaa lyömään vetoa.