Afrikan mestaruuskilpailut on pidetty tuttuun tapaan tammi-helmikuussa kahden vuoden välein. Tänä vuonna Afrikan mestaruuskilpailut alkoivat 9. tammikuuta ja finaali näkee päivänvalon 6. helmikuuta klo 21:00 Paul Biya Stadionilla, joka on Kamerunin suurin ja koko Afrikan yhdeksänneksi suurin stadion.

Afrikan mestaruuskilpailut ovat edenneet jo pudotuspelivaiheisiin. Puolet joukkueista ovat selvittäneet paikkansa jo puolivälieriin, kun Burkina Faso, Tunisia, Gambia ja Kamerun ovat edenneet seuraavalle kierrokselle. Muista neljästä puolivälieräpaikasta taistelevat Senegal, Kap Verde, Mali, Päiväntasaajan Guinea, Norsunluurannikko, Egypti, Marokko sekä Malawi.

Parhaat urheiluvedonlyönti sivustot

Kilpailu käy siis erittäin kuumana ja vain yhdestä maasta voi tulla seuraava Afrikan mestari. Mukana on myös suuria tähtiä isoista joukkueista, kuten Mohamed Salah, Sadio Mane, Kalidou Koulibaly, Riyad Mahrez sekä Edouard Mendy. Yksittäiset pelaajat voivat kuitenkin viedä joukkueen tiettyyn pisteeseen asti, mutta harvoin yksittäiset pelaajat pystyvät kantamaan koko joukkuetta mestaruuteen asti.

Ottelut ovat kokonaisuudessaan edennyt koko turnauksen ajalta hyvin ja suuremmilta koronapoikkeuksilta on vältytty. Viime Afrikan mestaruuskilpailuiden voittaja Algeria jäi tänä vuonna alkulohkoon, joten aivan varmaa on, että uusi mestari tullaan näkemään tänä vuonna.

Afrikan Mestaruuskilpailut Ennakkosuosikit

Vedonlyöntisivustojen kertoimien puolesta isoimpana ennakkosuosikkina toimii tällä hetkellä Kamerun. Kamerunilla on kokonaisuudessaan vahva joukkue, joka voi hyvinkin edetä aina mestaruuteen saakka. Isoimpina tähtinä toimii joukkueen maalivahti Andre Onana, joka edustaa sarjatasolla Ajaxia. Toisena suurena ennakkosuosikkina toimii Senegal, jonka huippupelaajiin kuuluvat muun muassa Chelsea edustava sekä tällä hetkellä yksi maailman parhaista maalivahdeista; Edouard Mendy sekä Liverpoolin hyökkääjätähti Sadio Mane. Myös Marokko, Norsunluurannikko ja Tunisia kuuluvat viiteen isoimpaan ennakkosuosikkiin.

Suurimpana turnauksen yllätyksenä tuli Nigerian putoaminen neljännesvälierissä Tunisialle. Nigerian odotettiin olevan yksi turnauksen suurimpia ennakkosuosikkeja, mutta tällä kertaa ottelut jäivät 16 parhaan joukkoon.

Parhaimman kaaviojärjestyksen viidestä ennakkosuosikista on saanut Senegal, jonka täytyy voittaa ainoastaan mahdollisesti Tunisia muista ennakkosuosikeista ennen finaalia. Loput ennakkosuosikit joutuvat kohtaamaan mahdollisesti toisensa viimeistään välierissä, joissa otteluiden panos nousee erittäin korkeaksi.

Afrikan mestaruuskilpailut kertoimet voittajasta
Joukkue Voittajakerroin
Kamerun 4.00
Senegal 4.50
Marokko 6.50
Norsunluurannikko 7.50
Tunisia 9.00

Afrikan mestaruuskilpailuiden vedonlyöntikertoimet ovat Betway.com sivustolta 25. tammikuuta 2022.

Kamerunin poikkeuksellisen pieni kerroin viestii siitä, että finaali pelattaisiin nimenomaan Kamerunin kotistadionilla. Finaaliin päästessään, Kamerun saisi huomattavan kotiedun kyseiseen otteluun ja samalla mestaruuteen.

Mitä Vetoja Kannattaa Asettaa Afrikan Mestaruuskilpailuissa?

Afrikan mestaruuskilpailuissa on suositeltavaa lyödä vetoa tässä vaiheessa varsinkin ennakkosuosikkien puolesta. Vastassa on vielä jatkoon selvinneistä joukkueista altavastaajat, joten kyseisissä otteluissa kannattaa asettaa vedot ennakkosuosikkien puolesta. Tällaisia ennakkosuosikkeja ovat Senegal, Norsunluurannikko, Marokko, Kamerun ja Tunisia.

Tarjolla on myös muitakin pitkäaikaisvetoja, kuten ”joukkue, joka pääsee finaaliin”. Senegalin kerroin kyseisessä vedossa on 2.75, joka on erittäin potentiaalinen vedonlyöntikohde, ottaen huomioon Senegalin kaaviojärjestyksen turnauksessa. Myös pelaajavetoja kannattaa suosia varsinkin yksittäisissä otteluissa. Supertähtien maalien vetojen suhteen tarjolla on melko korkeita kertoimia ja muun muassa Egyptin Mohamed Salahin maalintekokertoimista voi napata itselleen hyviäkin palkintopotteja.

Afrikan mestaruuskilpailuiden finaali pelataan 6. helmikuuta klo 21:00 paikallista Suomen aikaa, joten suomalaisilla on myös oiva tilaisuus katsoa ottelu suorana. Tämä mahdollistaa varsinkin livevedonlyönnin mahdollisuuden ja onkin suositeltavaa lyödä kyseisiä vetoja, jos katsoo samanaikaisesti ottelua. Finaalissa kannattaa myös suosia erikoisvetoja sekä pelaajavetoja, sillä niitä lyödään harvemmin yksittäisessä otteluissa ja kertoimien koko saattaa olla hieman normaalia suurempi.

Pelaa Nyt

Yleiseltä kantilta, kannattaa kuitenkin seurata edellisten otteluiden tuloksia ja niissä pärjänneitä pelaajia. Alustava data tukee paljolti myös tulevia vetoja, joten sitä kannattaa hyödyntää mahdollisimman paljon. Vedot ovat hyvä miettiä tarkkaan ennen niiden lyömistä, jotta järkeviä vetoja syntyy. Kannattaa myös muistaa Kamerunin kotietu, jos joukkue tulee etenemään finaaliin saakka. Kamerun on lisäksi mestari neljän vuoden takaa, joten joukkueella riittää kokemusta voittamisesta.

Nähtäväksi jää, mikä maa nappaa itselleen mestaruuden, mutta se selviää kahden viikon sisällä. Kannattaa asettaa järkeviä vetoja ja nauttia otteluista samanaikaisesti. Se on kuitenkin varmaa, että voittaja voi olla kuka vain jäljellä olevista joukkueista. Tasoerot ovat Afrikan mestaruuskilpailuissa huomattavasti pienemmät, kuin esimerkiksi Euroopan mestaruus turnauksessa.

Lippu Odds Shark Parhaat Vedonlyöntisivustot
Top Pick
100% BONUS Enintään 150 €