Esapekka Lappi tippui MM-rallista viime kaudella juuri ja juuri pois, mutta tällä kaudella pieksämäkeläinen palaa taas sarjaan mukaan. Isoimman näytön Lappi teki viime vuoden Jyväskylän MM-rallissa, kun hän ajoi vuokratulla Toyotan WRC-autolla neljänneksi, mikä riitti Toyotan tehdastallin sopimukseen täksi kaudeksi.

Lapin osallistumisesta eri MM-rallin osakilpailuihin ei ole vielä varmaa, sillä ne riippuvat hyvin paljon Sebastien Ogierista. Moninkertainen rallin maailmanmestari Ogier teki päätöksen, että ajaa kaudella 2022 pelkästään osan rallin MM-kilpailuista ja jää näin ollen ulos mestaruuskilpailusta. Ogier painotti, että haluaa enemmän panostaa perhe-elämäänsä ja näin ollen ajaa vain tietyt osakilpailut. Esapekka Lappi pääsee Toyotalla näin ollen ajamaan kaikki kilpailut, joihin Ogier ei osallistu.

Mitä osakilpailuita Esapekka Lappi pääsee ajamaan MM-rallissa? Ogier on sanonut useaan kertaan, ettei ole suuri kylmien kilpailuiden fani. Tämä kuvaus osuu varsinkin Suomen, Ruotsin ja Viron osakilpailuihin hyvin, sillä Ogier on maininnut, ettei juuri pidä kyseisten kilpailuiden ajamisesta aiemmilla kausilla. Lapille tämä mahdollistaa ajaa juuri ne kilpailut, mitkä ovat nimenomaan Lapin erikoisalaa. Lappi pääsee myös ajamaan Toyotan ykkösautolla, joten hyviä palkintosijoja on ehdottomasti tarjolla.

Parhaat urheiluvedonlyönti sivustot

Esapekka Lappi MM-Rallissa Ruotsissa 2022

Esapekka Lappi on sanonut julkisesti, että pääsee ajamaan ensimmäistä kertaa Ruotsin MM-rallissa pitkän tauon jälkeen. Ruotsin MM-ralli on siis ensimmäinen näytön paikka tälle kaudelle. Kokonaisuudessaan Lapin on ajettava erittäin hyvä kausi, jotta mahdollinen paikka Toyotan tallissa aukeaa Ogierin lopettaessa täyspäiväisesti.

Ruotsin MM-Rallin Voittajakertoimet
Kuski  Voittajakerroin
Kalle Rovanperä 3.12
Ott Tänak 3.78
Elfyn Evans 4.85
Thierry Neuville 5.00
Graig Breen 10.50
Esapekka Lappi 12.50

Kertoimet ovat Betway.com sivustolta 22. helmikuuta 2022.

Vedonlyöntisivustojen puolesta Lapin mahdollisuutta voittaa Ruotsin MM-ralli pidetään melko pienenä. Suurimmiksi ennakkosuosikeiksi on asetettu odotetusti Kalle Rovanperä sekä virolainen Ott Tänak, jotka molemmat hallitsevat kyseiset maastot parhaiten. Lapin kertoimessa on kuitenkin huomattava määrä ylimääräistä, sillä Lappi tunnetaan myös taitavana lumikelien kuskina ja tällä kertaa alla on erittäin tehokas auto. Lapin puolesta kannattaa asettaa varsinkin Ruotsin MM-ralliin kolmen parhaan sijoitusvetoja sekä H2H-vetoja, sillä Lappi tulee olemaan todella vahva kilpailussa. 

Ruotsin MM-ralli antaa myös erittäin paljon suuntaa Lapin tulevasta kaudesta ja hyvällä onnistumisella Lappi saa valtavan määrän itsetuntoa tuleviin kilpailuihin. Yliyrittämisellä Lappi saattaa ajaa ulos radalta ja jäädä viimeisille sijoilla. Tämä taas saattaa vaikeuttaa kauden muiden kilpailuiden valmistautumista ja suorittamista henkisellä tasolla.

Kokonaisuudessaan Esapekka Lapilla on täysin avaimet käsissä tulevaan Ruotsin MM-ralliin ja harkitsevalla ajolla sekä taktisesti oikeilla päätöksille Lappi tulee menestymään kyseisessä kilpailussa ja saa näin ollen hyvän lähdön MM-rallin kauteen.

Pelaa Nyt

Esapekka Lappi - MM-Ralli Tulevaisuus

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala on avannut hieman Lapin ja Ogierin välistä ajosuunnitelmaa kauden osalta. Latvala avasi tammikuussa 2022, että Esapekka Lappi tulisi WRC:ssä ajamaan koko kauden osalta suuremman määrän kilpailuita, kun Ogier. Kun kilpailukalenterissa on tällä hetkellä 13 eri osakilpailua, tarkoittaisi se sitä, että Lappi pääsisi ajamaan tällä kaudella ainakin seitsemän eri osakilpailua. Toyota on pyrkinyt tiedottavansa ajosuunnitelman julkaisusta mahdollisimman piakkoin.

Esapekka Lapilla on WRC-sopimus Toyotan kanssa vain kaudelle 2022. 31-vuotiaan Lapin tulee todistaa paljonkin tulevissa osakilpailuissa kyvykkyytensä. Parhaillaan Lappi voi menestyä hyvin osakilpailussa ja saa näin ollen yhdestä vuodesta aina kahteen tai kolmeen vuoteen kattavan sopimuksen joko Toyotalle tai muulle MM-rallin tallille. Huonoimmillaan Lappi saattaa ajaa melko heikohkon MM-rallikauden, jolloin tulevaisuus rallin ykkössarjassa näyttää heikohkolta.

Lapilta odotetaan varsinkin arktisten kilpailuiden suhteen paljon. Suomalaiskuskit ovat totutusti vakuuttaneet kyseissä kilpailuissa, sillä kyseiset kilpailut muistuttavat paljolti Suomen maastoa. Lapilla on kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen kausi tulossa ja pieksämäkeläinen aikoo varmasti antaa kaikkensa kilpailuissa.

Lippu Odds Shark Parhaat Vedonlyöntisivustot
Top Pick
100% BONUS Enintään 150 €