Pekingin talviolympialaiset ovat jo kovassa vauhdissa ja suomalaiset urheilijat olympialaisissa ovat saavuttaneet jo hyviä sijoituksia. Iivo Niskanen nappasi Suomelle jo ensimmäisen olympiamitalin, kun Niskanen haki hiihdon 30 kilometrin yhdistelmäkilpailussa pronssia sunnuntaina. Olympialaisten ennakkosuosikit pitää sisällään myös muutamia Suomen edustajia tuleviin kilpailuihin, jotka voivat parhaillaan tuoda kultamitalin kotiin.

Parhaat urheiluvedonlyönti sivustot

Suomesta lähti yhteensä 95 urheilijaa Pekingin talviolympialaisiin. Mukana on yksilöurheilijat sekä jääkiekossa naisten ja miesten maajoukkueet. Seuraavaksi vuorossa kokonaisuudessaan kaikki suomalaiset olympiavalinnat talviolympialaisissa lajikohtaisesti.

Alppihiihto

  • Riikka Honkanen, Rosa Pohjolainen, Erika Pykäläinen, Samu Torsti

 

Alpphiihdossa Suomea edustavat talviolympialaisissa hyvin nuoret kilpailijat, kun naisissa kaikki kilpailijat ovat depytantteja kisoissa. 30-vuotias Torsti on kilpailijoista hieman kokeneempi. 

Ampumahiihto

  • Mari Eder, Erika Jänkä, Nastassia Kinnunen, Suvi Minkkinen, Tuomas Harjula, Olli Hiidensalo, Heikki Laitinen, Tero Seppälä

 

Isoimpina mitalitoivoina ampumahiihdossa ovat viime aikoina vireessä ollut Tero Seppälä sekä naisista aina hyvin suoriutuva Mari Eder.

Freestyle

  • Anni Kärävä, Simo Peltola (slopestyle & big air)
  • Olli Penttala, Jimi Salonen, Severi Vierelä (kumparelasku)
  • Jon Sallinen (halfpipe)

 

Freestylen osalta Suomella on edustuksessa suurimmaksi osaksi nuori joukko urheilijoita, jotka lähtevät yllättämään ennakkosuosikkeja tuleviin kilpailuihin.

Jääkiekko

  • Naisten joukkue
  • Miesten joukkue

 

Jääkiekon osalta joukkueet ovat valittu Eurooppalaisista jääkiekkosarjoista sekä KHL:lästä. Miesten kapteenina toimii Valtteri Filppula ja naisten kapteenina toimii Jenni Hiirikoski.

Lumilautailu

  • Carola Niemelä, Enni Rukajärvi, Kalle Järvilehto, Rene Rinnekangas

 

Lumilautailussa huomio kiinnittyy etenkin kokeneeseen Enni Rukajärveen sekä nuoreen lupaukseen Rene Rinnekankaaseen.

Maastohiihto

  • Jasmin Joensuu, Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä, Katri Lylynperä, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Lauri Vuorinen

 

Maastohiihdossa Suomen isoimmat mitalitoivot ovat Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski sekä Iivo Niskanen. 

Mäkihyppy

  • Julia Kykkänen, Jenny Rautionaho, Antti Aalto, Niko Kytösaho

 

Mäkihypyssä parhaita sijoituksia lähtevät hakemaan naisissa Jenny Rautionaho sekä miehissä Antti Aalto. 

Taitoluistelu

  • Jenni Saarinen (yksinluistelu)
  • Juulia Turkkila, Matthias Versluis (jäätanssi)

 

Taitoluistelussa Suomea edustavat yksilöissä Jenni Saarinen ja paritanssissa Juulia Turkkila sekä Matthias Versluis.

Yhdistetty

  • Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Arttu Mäkiaho, Otto Niittykoski, Perttu Reponen

 

Yhdistetyssä Ilkka Herola lähtee hakemaan uransa parhaita sijoituksia sekä parhaillaan mitaleja. Eero Hirvonen on hyvä pitää myös mielessä tulevissa kisoissa.

Suomen Mitalitoivot Talviolympialaisissa

Kuten mainittua, Iivo Niskanen onnistui nappaamaan jo itselleen pronssia 30 kilometrin yhdistelmäkilpailussa. Olympialaiset suomalaisten osalta ovat ylipäätään alkaneet toiveikkaasti tulevia kisoja varten, sillä muun muassa Kerttu Niskanen sijoittui 15 kilometrin yhdistelmäkilpailussa neljänneksi ja Joni Mäki saavutti miesten sprinteissä neljännen sijan.

Isoimmat mitalikandidaatit ovat tuleviin kilpailuihin ja lajeihin ovat seuraavat:

  • Naisten 10 kilometrin hiihdon väliaikalähtö, perinteinen
  • Miesten 15 kilometrin hiihdon väliaikalähtö, perinteinen
  • Naisten hiihdon 4 x 5 km viesti
  • Naisten hiihdon parisprintti
  • Miesten hiihdon parisprintti
  • Miesten hiihdon 50 km yhteislähtö, vapaa
  • Naisten hiihdon 30 km yhteislähtö, vapaa
  • Miesten yhdistetty, suurmäki
  • Miesten big air finaali
  • Naisten big air finaali
  • Miesten jääkiekko

 

Jäljellä on vielä paljolti eri kilpailuja, joissa Suomella on mahdollista napata itselleen mitali. Naisten 10 kilometrin perinteisen kisassa mitaleista ja jopa kullasta taistelevat Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski. 15 kilometrin miesten perinteiseen kisaan lähtee suurimpana ennakkosuosikkina Iivo Niskanen. Naisilla on myös koossa erittäin vahva viestijoukkue hiihdon osalta. Hiihdossa lisää mahdollisuuksia nostaa vielä miesten ja naisten parisprintit, miesten 50 kilometrin yhteislähtö sekä naisten 30 kilometrin yhteislähtö.

Muissa lajeissa Ilkka Herola kamppailee miesten yhdistetyn suurmäen kisassa mitaleista. Lumilautailun big airissa mitaliehdokkaina lähtevät Emmi Rukajärvi sekä Rene Rinnekangas. Suomen joukkue jääkiekossa lähtee myös metsästämään historiansa ensimmäistä olympiakultaa.

Pelaa Nyt

Parhaat Suomalaisten Kertoimet Pekingissä 2022

Varsinkin edellä mainituissa lajeissa kannattaa olla tarkkana kertoimien suhteen, sillä useat vedonlyöntisivustot tarjoavat useisiin olympialaisten lajeihin kertoimia vasta päivää tai kaksi ennen itse kilpailun alkamista. Suurimpana syynä kertoimien ja kohteiden vaihteluihin on koronavirus, joka saattaa hetkessä vaikuttaa joidenkin kilpailijoiden osallistumiseen ja näin ollen vaikuttaa kokonaistuloksiin huomattavasti. Tällä hetkellä vedonlyöntimarkkinoilla on tarjolla ainoastaan miesten hiihdon 15 kilometrin perinteisen kilpailun, naisten hiihdon 10 kilometrin perinteisen kilpailun sekä miesten jääkiekkojoukkueen sijoituksen kertoimet tarjolla.

Miesten hiihdon väliaikalähdön ennakkosuosikkina toimii Iivo Niskanen. Kultamitali tullaan todennäköisesti ratkaisemaan nimenomaan Niskasen ja Bolshunovin välillä, sillä molemmat kilpailijat ovat perinteisen hiihdossa tällä hetkellä aivan omaa luokkaansa. Kolmanneksi kertoimissa on asetettu norjalainen Johannes Klaebo. Kyseinen kilpailu alkaa Suomen aikaa perjantaina 11. helmikuuta kello 9:00.

Miesten 15 kilometrin kilpailu (perinteinen)
Iivo Niskanen1.95
Aleksander Bolshunov2.05
Johannes Hoesflot Klaebo9.00

Kertoimet ovat Betway.com sivustolta 9. helmikuuta 2022.

Naisten hiihdon väliaikalähdön ylivoimaisena ennakkosuosikkina toimii Therese Johaug, joka nappasi jo ensimmäisen kultansa yhdistelmäkilpailusta. Toisena ja kolmantena ennakkosuosikkeina ovat ruotsalainen Frida Karlsson sekä Kerttu Niskanen. Kyseessä ovat selkeät kolme suurinta suosikkia ja mitalit tullaan todennäköisesti ratkaisemaan näiden naisten kesken. Naisten 10 kilometrin väliaikalähtökilpailu alkaa torstaina 10. helmikuuta kello 9:00.

Naisten 10 kilometrin kilpailu (perinteinen)
Therese Johaug1.15
Frida Karlsson9.00
Kerttu Niskanen11.00

Kertoimet ovat Everygame.com sivustolta 9. helmikuuta 2022.

Suomen maajoukkueelle jääkiekossa povataan erittäin korkeaa sijoitusta miesten jääkiekossa, sillä NHL-tähtien pois jäänti nosti varsinkin Venäjän sekä Suomen osakkeita kansainvälisessä vertailussa keskenään. Suomen sijoituskertoimien suhteen pienimmän kertoimen saa puolivälierissä tippumiselle, mutta toiseksi pienen kerroin on tarjolla mestaruudesta. Oletusarvona ennen kisojen alkua on se, että jos Suomen joukkue selvittää puolivälierät, tulee se todennäköisesti etenemään aina finaaliin ja mahdollisesti mestaruuteen saakka.

Suomen Olympiajoukkueen sijoitus jääkiekossa
Putoaa puolivälierissä3.35
Voittaja5.00
Toinen sija5.15
Kolmas sija5.75
Neljäs sija7.75

Kertoimet ovat Spinsports.com sivustolta 9. helmikuuta 2022.

Lippu Odds Shark Parhaat Vedonlyöntisivustot
Top Pick
100% BONUS Enintään 150 €