• Uuden Musiikin Kilpailu Vedonlyönti 2022
    Muut urheilulajit

    Uuden Musiikin Kilpailu Vedonlyönti – Kuka Edustaa Euroviisuissa?

Uuden Musiikin Kilpailu tulee taas ja Suomelle äänestetään uusi Euroviisuedustaja. Viime vuonna UMK 2021 voittaja ja Suomea edustanut Blind Channel ylsi jättimenestykseen ja sai itselleen kansainvälisen levytyssopimuksen sekä kiertueen. Blind Channelin sekä koko Euroviisujen voittajan Måneskinin tuoma suosio vaikutti samalla Euroviisujen sekä Uuden Musiikin Kilpailuun erittäin positiivisessa merkityksessä.

Julkisuudessa on paljon tiedotettu Uuden Musiikin Kilpailun 2022 suosion nousua ja hakemuksia on tullut ennätysmäärä kyseiseen kilpailuun. UMK finalistit 2022 on jo valittu ja ne julkistetaan keskiviikkona 12. tammikuuta 2022. Kilpailijoiden julkistamisen jälkeen, kappaleita julkistetaan 13. tammikuuta eteenpäin yksi per päivä. Lopullinen UMK finaali käydään Turun Logomossa 26. helmikuuta, jolloin uusi edustaja selviää.

Me Odds Sharkilla olemme tehneet kattavan oppaan Uuden Musiikin Kilpailun vedonlyöntiin sekä siinä onnistumiseen. Mukana viime vuosien voittajat, tämän vuoden suurimmat ennakkosuosikit, vedonlyöntivihjeet sekä paljon muuta. Tervetuloa mukaan!

Parhaat urheiluvedonlyönti sivustot

Uuden Musiikin Kilpailun Historia

Ensimmäinen Uuden Musiikin Kilpailu järjestettiin vuonna 2012, jolloin voiton nappasi Pernilla Karlsson. Vuosien aikana Suomesta on lähtenyt hyvin erilaisia edustajia kisoihin, mutta ilman suurempaa menestystä. Softengine on kyseisistä edustajista menestynyt parhain, sillä bändi ylsi finaalissa sijalle 11. Blind Channel nosti taas vuonna 2021 Suomen kautta aikojen toiseksi parhainta sijoitusta huomattavasti, kun Dark Side kappale ylsi kilpailussa sijalle kuusi.

Vuonna 2018 UMK järjestettiin poikkeuksellisesti, kun esiintyjä oli valmiiksi valittu Euroviisuihin, mutta kansa sai äänestää kyseisen esiintyjän kolmesta eri kappaleesta parhaimman. Kyseinen järjestely poistettiin kuitenkin vuonna 2020, jonka jälkeen kilpailua alettiin järjestämään normaaliin tapaan.

Kilpailu  Voittaja
UMK 2012 Pernilla Karlsson - När jag blundar
UMK 2013 Krista Siegfrids – Marry me
UMK 2014 Softengine – Something Better
UMK 2015 Pertti Kurikan Nimipäivät – Aina mun pitää
UMK 2016 Sandhja – Sing It Away
UMK 2017 Norma John – Blackbird
UMK 2018 Saara Aalto – Monsters
UMK 2019 Darude feat. Sebastian Rejman – Look Away
UMK 2020 Aksel Kankaanranta – Looking Back (peruttu)
UMK 2021 Blind Channel – Dark Side

UMK 2021 kappaleet ja finalistit

Uuden Musiikin Kilpailun Finalistit 2022

Tänä vuonna Uuden Musiikin Kilpailun finalistit ovat uudistavaa rokkia tekevä helsinkiläinen yhtye Cyan Kicks, helsinkiläinen poptähti BESS, legendaarinen ja yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimpiä kansainvälisiä yhtyeitä The Rasmus, nuori suomalainen lupaava kokoonpano Younghearted, kovaa nousua kansainvälisesti tekevä Olivera, yksi Suomen tunnetuimpia artisteja jo 80-luvulta alkaen esiintynyt Tommi Läntinen sekä Suomen pop lupauksiin kuuluva Isaac Sene.

Cyan Kicks – Hurricane

Cyan Kicks lähtee hakemaan ehkä eniten viime kauden edustajan Blind Channelin tyylisellä kappaleella euroviisuedustusta. Hurricane on modernia metallia, rokkia ja teknoa yhdistelevä energinen kappale. Cyan Kicksin Hurricane on julkaisustaan asti kuulunut yhdeksi suurimmista ennakkosuosikeista ja kyseisen kappaleen lyriikkavideolla on katseluita jo yli 460 000.

BESS – Ram Pam Pam

BESS oli toinen artisti, joka julkaisi kappaleensa Uuden Musiikin Kilpailun finalisteista. BESS:in kappale Ram Pam Pam on ollut julkaisemisestaan lähtien ollut Suomen Spotifyn top 50:n numero 1 julkaisemisestaan lähtien. Ram pam pam -kappaleessa yhdistyy vahvasti diskomainen tunnelma kera BESS:in karheamaisen äänen.

The Rasmus – Jezebel

The Rasmus oli odotetusti yksi suurimpia artisteja, joka kilpailee tänä vuonna UMK:ssa. The Rasmus ilmoitti myös basistin vaihdosta samalla uuden kappaleen myötä, kun basistiksi tulee TikTak yhtyeestä tuttu Emppu. Jezebel on The Rasmuksen tuttua alkutuotannon kuulosta menevää rokkia ja sitä on kuunneltu ylivoimaisesti eniten Youtubessa; peräti 700 000 kertaa.

Younghearted – Sun Numero

Younghearted julkaisi neljäntenä ehdokkaana oman kappaleensa, joka mukaili vahvasti yhtyeen aikaisempia hittejä. Younghearted on monta platinaa myynyt nuori kolmen henkilön yhtye, joka tekee rakkauden sävytteisiä poplauluja. Sun numero -kappale on menestynyt kohtuullisesti listoilla, mutta ei kuulu tämän hetken ennakkosuosikkeihin.

Olivera – Thank God I’m An Atheist 

Olivera on nuori laululuntekijä Suomesta, joka on kerännyt huomaamattomasti jo kymmeniä miljoonia kuunteluita Spotifyssa. Olivera on lisäksi kirjoittanut kappaleen muun muassa Tiestolle. Kappale Thank God I’m an Atheist on taidonnäyte Oliveran upeista sanoituksista sekä uniikkisesta äänestä. Valitettavasti kappale ei ole saanut Spotifyn sekä Youtuben osalta suurempaa kiinnostusta muihin verrattuna ja ei kuulu ennakkosuosikkeihin.

Tommi Läntinen – Elämä Kantaa Mua

Legendaarinen Tommi Läntinen teki UMK-kappaleensa yhdessä Haloo Helsingin kanssa. Elämä kantaa mua -kappale kertoo vapaudesta ja iän tuomasta stressittömästä huolettomuudesta. Kappale kuvastaa hyvin Tommi Läntisen edellisiä tuotantoja, mutta kuuluu kilpailun altavastaajiin.

Isaac Sene – Kuuma Jäbä

Erittäin mielenkiintoinen uusi artisti Isaac Sene yhdistelee rokkia, RnB:tä sekä poppia kappaleillaan. Kuuma jäbä yhdistää modernia musiikkisuuntausta sekä myös samalla vahvoja 80-luvun diskosoundeja. Kappale muistuttaa paljonkin muun muassa supersuosittua The Weeknd artistia. Isaac Sene on tämän kilpailun kysymysmerkki ja parhaillaan voi voittaa koko kilpailun tai jäädä viimeisten joukkoon.

Uuden Musiikin Kilpailun Voittajakertoimet 

Kuten edellisessä osuudessa pohjustettiin, kertoimien puolesta tällä hetkellä suurin ennakkosuosikki on The Rasmus, joka näyttäisi etenevän selkeästi edustajaksi. Muut potentiaaliset voittajaehdokkaat ovat BESS, Cyan Kicks sekä Isaac Sene. Live-esitysten painoarvo nousee erittäin suureen arvoon, sillä silloin muut altavastaajat voivat todistaa karismansa ja edustuskelpoisuutensa.

Kilpailija Voittajakerroin
The Rasmus 1.35
BESS 5.00
Cyan Kicks 6.00
Isaac Sene 6.00
Olivera 10.00
Younghearted 25.00
Tommi Läntinen 25.00

UMK Kertoimet ovat Betway.com sivustolta 20. tammikuuta 2022.

Uuden Musiikin Kilpailu 2021 Tulokset

UMK 2021 äänestystuloksissa nähtiin selkeästi, että suomalaiset haluavat edustajikseen rokkipainotteisen yhtyeen. Blind Channel voitti ylivoimaisesti kyseisen äänestyksen ja voitti niin raatiäänissä, kuin myös yleisöäänissä. Suomen kaikki kolme parasta sijoitusta osallistujamäärään suhteutettuna ovat nimenomaan tulleet rokkipainotteisilla esiintyjillä, kun Lordi, Blind Channel sekä Softengine ovat nostaneet Suomea maailmankartalle.

Toiseksi kilpailussa tuli Teflon Brothers & Pandora yhteiskappaleellaan ”I Love You” ja kolmanneksi itsensä taisteli Ilta kappaleella ”Kelle mä soitan”.

Esiintyjä Kappale Pisteet
Blind Channel Dark Side 551
Teflon Brothers & Pandora I Love You 180
Ilta Kelle mä soitan 149
Oskr Lie 115
Aksel Hurt 108
Danny Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua 60
Laura Play 13

Kuinka Lyödä Vetoa Uuden Musiikin Kilpailusta?

Uuden Musiikin Kilpailun vedonlyönti on kokonaisuudessaan erittäin yksinkertaista. Vedonlyöntivaihtoehtona on pienen kilpailijoiden määrän sekä suoran finaalin takia ainoastaan voittajaveto. Vedonlyöjä asettaa siis vetonsa ainoastaan sille kilpailijalle, jonka uskoo voittavan kyseisen kilpailun. Joillakin vedonlyöntisivustoilla on myös mahdollista lyödä vetoa myös kolmen parhaan sijoituksesta, mutta yleisesti kyseessä on harvinaisempi vedonlyöntikohde juuri tässä kilpailuissa.

Uuden Musiikin Kilpailun Vedonlyöntistrategia

Uuden Musiikin Kilpailun vedonlyönti kannattaa toteuttaa aikaisessa vaiheessa. UMK julkaisee finalistien kappaleet, jonka jälkeen kyseiset artistit esiintyvät hieman yli kuukausi julkaisuista suorana finaalissa. Vedonlyöntisivustot tulevat antamaan kertoimet heti artistien julkaisuhetkellä, mutta tässä vaiheessa ei kannata vielä lyödä vetoa. Mukana saattaa olla tunnettuja artisteja, joilla on nimellistä arvoa, mutta kappale saattaa olla heikompi. Vasta kun kaikki kappaleet ovat julki, kannattaa asettaa veto sen puolesta, jonka uskoo voittavan kyseisen kilpailun.

Edellisellä kappaleessa mainitulla aikaisella vedonlyönnillä on mahdollista napata itselleen huomattavasti parempi kerroin omasta vedonlyöntikohteestaan. Toinen tapa saada vielä parempi kerroin kyseiselle kohteelle, on verrata kertoimia eri vedonlyöntisivustojen välillä. Tämä kannattaa muistaa sillä hetkellä, kun oikea kohde on löytynyt ja veto on jo valmiina.

Kolmas tapa saada lisää luottoa omaan vedonlyöntistrategiaan on lyödä vetoa kahden eri kilpailijan puolesta. Varsinkin alkutilanteessa kilpailijoilla saattaa kaikilla olla yli 2.00 kerroin, mikä tarkoittaa sitä, että kahden eri kohteen puolesta lyöminen toisi pelaajalle silti voittoja, jos toinen näistä onnistuu voittamaan kyseisen kilpailun.

Pelaa Nyt

Uuden Musiikin Kilpailun Vedonlyöntivihjeet

Koska kyseessä on vain yksi kilpailu ja vedonlyöntikohteita on hyvin rajallinen määrä, on hyvä tutustua kyseisen kilpailun vedonlyöntivihjeisiin, jotta vedot onnistuvat mahdollisimman hyvin. Seuraavaksi vuorossa vedonlyöntivihjeet Uuden Musiikin Kilpailuun.

  • Lyö voittajasta vetoa vasta kun kaikki kappaleet ovat julkaistu
  • Vertaile kertoimia eri vedonlyöntisivustoilla
  • Älä lyö vetoa tunnepohjalta
  • Käytä sosiaalista mediaa suosion vertailemiseen
  • Varmista vetojasi lyömällä usean kilpailijan puolesta

 

Kyseisillä pienillä asioilla on mahdollista lunastaa suurempia voittoja itselleen ja sitä kautta saada lisää riihikuivaa pelikassaan. Tärkeintä on ottaa tilannekatsaus sekä alustava data huomioon, ennen vedonlyöntiä, jotta kokonaiskuva muodostuu mahdollisimman hyvin kyseisestä kilpailusta sekä vedonlyönnistä.

Uuden Musiikin Kilpailu Vedonlyönti UKK

Mikä on Uuden Musiikin Kilpailu?

Uuden Musiikin Kilpailu on Suomen oma esikarsinta Euroviisuihin. Uuden Musiikin Kilpailuun voi vapaasti hakea eri yhtyeet / laulajat ja lopulliset valinnat kilpailuun pääsevistä esiintyjistä päättää raati. Eniten ääniä loppukilpailuissa saanut esiintyjä pääsee edustamaan Suomea samaisen vuoden Euroviisuissa.

Missä Voin Lyödä Vetoa Uuden Musiikin Kilpailusta?

Uuden Musiikin Kilpailusta on mahdollista lyödä vetoa useilla eri vedonlyöntisivuilla. Viime vuosina melko korkean suosion saanut kilpailu on myös nostanut suosiotaan vedonlyöntisivujen parissa ja muun muassa Betway tarjoaa paljolti kohteita ja kertoimia kyseiseen kilpailuun.

Missä Voin Katsoa Uuden Musiikin Kilpailun Suorana?

Uuden Musiikin Kilpailu on Suomen kansallisradion Ylen tuottama tapahtuma ja kilpailun voikin nähdä täysin suorana perinteiseltä TV2-kanavalta tai netistä suoratoistopalvelusta nimeltä Yle Areena.